Suunniteltiin uusia tapahtumia tuossa vuoden vaiheessa ja ajateltiin, että voisihan sitä käydä rakkaalla Ounasvaaralla illallakin retkeilemässä. Otettiin siihen vielä laavu, että päästään tärkeimpään eli tulistelemaan ja makkaran paistoon. Ja jotta tämä ei liian helpoksi menisi, niin umpihankea sinne hiihdettäisiin tai lumikengillä tarvottaisiin. Meneehän sinne kyllä talvipolkukin, jos vaikka huolto menisi ennakkoon tulia tekemään. Samalla tämä menisi vapaaehtoisen pelastuspalvelun (vapepan) etsintäharjoituksesta.
Eli retkeä suunnittelemaan. Tuo suunnittelu se on mukavaa hommaa kotona sisällä lämpimässä. Sovittiin päiväksi 1.3. keskiviikko ja ilmoitusta lehteen.
Omat kamppeet olivatkin valmiina, kun käytiin salaa jo hiihtelemässä jäljet laavulle, jotta tiedän aikataulun ja ettei eksytäisi. Se on retkenjohtajan homma semmoista ennakointia.
Tuli keskiviikkoilta ja ampaistiin kokoontumispaikalle. Retkeilijöitä olikin toistakymmentä lähdössä pimeään maastoon. Osa käveli luontopolkua ja muutama suksi pimeään metsään kohti laavua, minne matkaa oli noin kaksi kilometriä. Hiihtäen sinne meni noin 50 minuuttia. Kun päästiin laavulle, niin siellä tulet loimusivatkin komeasti
näkyen kauas. Ensimmäiset makkarat olivat jo paistumassa, kun hiihtäjät saapuivat laavulle. Lisättiin lämmintä päälle ja alettiin makkaran paistoon. Kahvia juotiin ja olipa siinä kuivalihaakin tarjolla. Tuntinen siinä poristiin, suunniteltiin uusia retkiä, ajatuksia, yhdessä oloa. Pikkuhiljaa alkoi arki-ilta viemään porukkaa kotia kohti. Mutta todettiin, että nämä pikku täsmäretket ovat mukavia yhdessä tekemisen hetkiä.
Siispä kotiin päin ja takaisin pimeään metsään, missä latu olikin jo valmiina ja loiva alamäki joudutti menoa. Ei siinä kaatumatta selvitty, mutta naurusta päätellen ei suuria osumia tullut, ja hauskaa oli. Ainoastaan tilaamani revontulet eivät syttyneet ajallaan. Ehkäpä ensi retkellä.
Seppo Vähätaini, Rovaniemen retkeilijät
