Suomen Retkeilyliiton toiminta perustuu vahvasti paikallisyhdistyksiin, jotka järjestävät omille jäsenilleen erilaisia retkiä, tapahtumia ja koulutustilaisuuksia. Yhdistykset kutsuvat usein muidenkin yhdistysten jäseniä mukaan retkilleen, ovatpa jotkut yhdistykset valinneet toisistaan kummiseuran, jonka kanssa retkeillään useamminkin. Retkeilyliitto puolestaan järjestää vuosittain muutamia koko jäsenkunnalle suunnattuja tapahtumia, esimerkiksi Elotreffejä, syysvaelluksia, hiihtoviikkoja ja majatalkoita.

Tutustu yhdistysten toimintaan: klikkaa taulukossa yhdistyksen nimeä tai FB-symbolia niin pääset yhdistyksen omille sivuille. Kaikkien yhdistysten tapahtumia löydät ylävalikosta Ajankohtaista/Tulevat retket-sivulta.

Paikallisyhdistysten kotipaikat ovat Espoossa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Järvenpäässä, Kangasalassa, Kuopiossa, Kuusankoskella, Lahdessa, Mikkelissä, Outokummussa, Riihimäellä, Rovaniemellä, Turussa ja Vihdissä, mutta niiden jäseniä asuu myös ympäristökunnissa ja laajemmalla alueella.

 

Yhdistyksen nimiPuheenjohtajaPuhelinSähköposti
Espoon Retkeilijät ry.Juha Saarinen045 126 2707 jptsaarinen@gmail.com
Helsingin Työväen Retkeilijät ry.Ilpo Rossi0400700787ilporossi5@gmail.com
Hämeenlinnan RetkeilijätSeija Niemelä044 580 0567 seijamarita.niemela@gmail.com
Järvenpään Retkeilijät ry Hannele Pöllä 040 504 8296 hannele.polla@kolumbus.fi
Kangasalan Retkeilijät ry.Risto Mäntylä 040 8289 146 mantylaristo@gmail.com
Karjalan Retkeilijät ry. (Joensuu)Reijo Ruokonen0400 576040 reijo.ruokonen@rruokonen.fi
Kuopion Retkeilijät ry. Pauli Komonen 0400 350 515 pj@kuopionretkeilijat.fi
Kuusankosken Retkeilijät ry.Simo Korpelainen040 761 7368simo.korpelainen@gmail.com
Laajasalon Reippailijat ry.Esa Lampio 050 412 3413 esa.lampio@elisanet.fi
Länsi-Karjalan Retkeilijät ry. (Outokumpu)Anne Kuokkanen 044 7559445 anne.kuokkanen@outokummunkaupunki.fi
L-US:n Retkeilijät (Länsi-Uusimaa)Risto Lindahl 019-321661 / 0445321661 lus.vno@dnainternet.net
Mikkelin Erätoverit ry.Antti Lehkonen 040 553 9564 antti.lehkonen@gmail.com
Riihimäen Retkeilijät ry.Pirjo Vihtilä050 352 2253 pirjo.vihtila17@sasunalahti.fi
Rovaniemen Retkeilijät ry Seppo Vähätaini0400 231 594seppo.vahataini@gmail.com
Salpausselän Samoojat ry. (Lahti)Aune Kurki 040 596 1200 aune.kurki@elisanet.fi
Tapiolan Maa- ja Meriretkeilijät ry.Tuula Touru 040 502 9399 tuula.touru@gmail.com
Tiurahovin ystävät ry. (Muonio)Ritva Aheinen040 547 2495 ritva.aheinen@kemi.fi
Turun seudun Retkeilijät ry.Klaus Vuorinen 050 340 3394 klaus.vuorinen@gmail.com
Vihdin Retkeilijät ry. Riitta Ojanne (varapj.)040 842 5383mriojanne@gmail.com