Tuntuuko tutulta? Pitkospuut ovat lahouttaan murentuneet turpeen sekaan ja niiden muistona on vain ruskeaa putua, tai ne ovat niin pahasti kallellaan että lankun kantilla pitää kävellä kuin nuorallatanssija, tai patikoija on kompastua kun askel humpsahtaa alas pitkosten toisen pään ponkaistessa ylös. Maailman melskeessä surku pitkoksista voi tuntua pikkunillitykseltä, mutta on retkeilyreittien kunnolla meille retkeilijöille väliä, etenkin perheittäin lasten kanssa liikkuville tai jo ikääntyneille. Osin kyse on turvallisuudesta ja loukkaantumisten välttämisestä, osin valittavana olevista tai suunnitelmista pois putoavista reittivaihtoehdoista.

Kansallispuistojen, retkeilyalueiden ja luontokohteiden rapistuva infra, eli rakenteiden ja varustuksen ylläpidon vaikeus ja luonnossa vääjäämättä tapahtuva hajoaminen ei ole mikään uutinen, se on puhuttanut luonnossa liikkujia jo vuosia. Suurempi järkytys oli viime kevään uutinen, että Metsähallituksen Luontopalvelut luopuu rahapulassaan ympäri Suomea yli 150:n taukopaikan ylläpidosta eli puuhuollosta, mikä samalla merkitsee käymälöiden ja yöpymispaikkojen määrän putoamista. Jos lahoavia laavuja ei voida kunnostaa, niitä puretaan pois. Ylläpito on koettanut kerätä tulojen pikkupuroja kokeeksi suosikkikohteiden parkkimaksuilla.

Luontopalveluja on turha syyllistää, sen rahoitusta on tällä hallituskaudella leikattu, osansa on myös vankityövoiman käytön päättymisellä. Ennakkotiedot edessä olevasta hallituskaudesta eivät lupaa kuin säästöjä, indeksitkin saatetaan jäädyttää. Voi ainakin toivoa, että luonnossa liikkujille ei enää kohdisteta lisäleikkauksia. Tai että lakimuutos mahdollistaisi Metsähallituksen metsätalouden tulojen siirtoja luontopalveluille. Tässä pitää kääntyä nykyisten ja valittavien kansanedustajien sekä edustajaehdokkaiden puoleen.

Keväällä uutisoidut Metsähallituksen ylläpitämien palvelujen heikennykset on määrä toteuttaa tämän vuoden aikana. Joko se on näkynyt retkeilyreiteillä, ja onko se vaikuttanut retkeilyharrastukseen? Missä kohteissa tilanne on surkuteltavin? Suomen Retkeilyliitto kerää tästä kokemuksia. Lähettäkää viestejä, mielellään havainnollisen kuvan kanssa, Retkeilyliiton toimistolle sähköpostilla: toimisto@suomenretkeilyliitto.fi. Julkaisemme kokemuksia Retkeilyliiton eri medioissa. Kiitos etukäteen!