Onpa hienon kuuloinen liitto, ihme kun ei ole aikaisemmin tullut vastaan. Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin koulun Teams-kanavalla ilmoituksen, jossa kerrottiin, että Suomen Retkeilyliitto hakee harjoittelijaa. Olin ollut vastikään harjoittelussa Suomen Ladulla ja mietin, onko harjoittelupaikka liian samankaltainen edeltävän kanssa. Onneksi päätin kuitenkin hakea, sillä harjoittelu on tarjonnut mielenkiintoisen katsauksen siihen, miten toimii liitto, jota pyörittävät vapaaehtoiset sekä palkallinen järjestösihteeri ilman suurta taustakoneistoa eli palkattua henkilökuntaa.

Harjoittelu Suomen Retkeilyliitolla on ollut antoisa ja olen päässyt tutustumaan monipuolisesti erilaisiin viestinnällisiin tehtäviin. Olen muun muassa osallistunut jäsenhankintakampanjan suunnitteluun ja toteutukseen, tutustunut Retkeilyliiton someen sekä kääntänyt kansainvälisten luonnonystävien NFI:n ilmastopatikkamateriaaleja.

Yhdistyksissä ja järjestöissä kannattaa ehdottomasti hyödyntää harjoittelijoiden työpanosta. Ulkopuolelta yhdistystoimintaa katsova henkilö voi nähdä nopeastikin kehityskohteita ja tuoda niin sanottua ulkopuolisen näkemystä mukaan. On ollut mukava huomata, miten kehitysideoitani on kuunneltu tarkalla korvalla aina kun niitä on tullut mieleen.

Uuden vapaaehtoisen perehdytys

Kuten järjestökentällä yleisesti, vaikuttaa myös monessa ulkoiluun ja retkeilyyn keskittyvässä yhdistyksessä olevan toive saada lisää aktiivisia vapaaehtoisia ja nuorta väkeä mukaan. Yhteisöpedagogiopiskelijana olen kiinnostunut vuorovaikutuksesta ja siitä, miten uusi vapaaehtoinen otetaan vastaan ja pääseekö hän ryhmään mukaan. Joskus voi käydä niin, että pitkään toimineessa ryhmässä järjestön toimialasta riippumatta voi vapaaehtoisilla olla vuosien saatossa kehittyneet vakiintuneet roolit, jolloin uuden voi olla yllättävän vaikea päästä kunnolla ryhmään mukaan. Vaatii kokeneilta vapaaehtoisilta avoimuutta ja halukkuutta tarkastella tuttuja toimintamalleja, ja uudelta vapaaehtoiselta taas aktiivisuutta sekä epävarmuuden sietokykyä, jotta yhteistyö alkaa sujua.

Erityisesti jos kyseessä on nuori aikuinen tai aloitteleva vapaaehtoinen konkareiden joukossa, on mielestäni ensisijaisen tärkeää, että uusi henkilö pääsee vanhojen konkareiden perehdytettäväksi eikä jää yksin. Kun uusi, mahdollisesti nuori vapaaehtoinen sitten pääsee kunnolla mukaan, voi tällainen sukupolvien välinen yhteistyö olla kaikkien osapuolten arkea rikastuttava asia!

Lopuksi haluan kiittää Retkeilyliiton väkeä yhteistyöstä ja harjoittelun opeista. Ammatillisten oppien lisäksi on myös retkeilyintoni kasvanut. Lisäksi on mielestäni valtavan tärkeää, että Suomessa on retkeilyyn keskittyviä yhdistyksiä, joissa luonnosta nauttiminen on pääosassa suorittamisen sijaan. Luonnossa oleminen kun tunnetusti tekee hyvää.

Toivotan värikästä syksyä ja retkeilyn iloa!

Iida Isokoski
yhteisöpedagogiopiskelija, Humak