Metsähallituksen Luontopalvelut kertoi 16.6. uudistavansa valtion retkikohdeverkostoa. Jatkossa palveluja keskitetään erityisesti kansallispuistoihin ja valtion retkeilyalueille. Kaikissa kohteissa ei enää tarjota kaikkea kaikille, vaan palvelut suunnitellaan kohteen luonteen mukaan: lyhyelle piipahdukselle, päiväretkelle, vaellukselle tai eräilyyn. Tavoitteena on pitää tärkeimmät retkikohteet hyvässä kunnossa ja varmistaa samalla, että luontoarvot säilyvät.

Metsähallituksen hoidossa säilyy vähintään 153 kohdetta, joihin kohdistuu noin 90 prosenttia retkeilyn käynneistä. Lisäksi 17 kohteessa kumppanit hoitavat reittejä ja taukopaikkoja. Ylläpidon tulevaisuutta selvitetään 65 kohteessa, ja luvut voivat vielä muuttua. Muutokset näkyvät maastossa vähitellen vuodesta 2028 alkaen. Jos Metsähallitus ei jatkossa ylläpidä jotakin kohdetta, palvelut eivät silti välttämättä katoa: esimerkiksi kunta voi ottaa kohteen hoitoonsa.

Ajantasaiset tiedot retkikohteiden palveluista löytyvät Luontoon-palvelusta eli Luontoon.fistä ja Luontoon-sovelluksesta.

Metsähallitus ylläpitää jatkossakin kaikkien 41 kansallispuiston ja kuuden valtion retkeilyalueen retkeilypalveluja. Nämä palvelut on turvattu myös laissa. Selvitystyö koskee ennen kaikkea kohteita, joissa kävijämäärät ovat pieniä tai joiden lähellä ei ole paljon asutusta tai matkailua. Lisäksi tarkastellaan kohteita, joiden sijainti tekee käytöstä tai huollosta hankalaa tai joiden rakenteet ovat jo huonossa kunnossa.

Uusi selvitys auttaa Luontopalvelujen mukaan päättämään, miten kansallispuistoja, retkeilyalueita ja muita virkistysalueita kannattaa kehittää tulevina vuosina. Tavoitteena on selkeä ja saavutettava kohdeverkosto, joka palvelee sekä retkeilijöitä että luontomatkailua.