Alkusanojen jälkeen Anna Koikkalainen pohdiskelee syitä yksinvaellukselle kaverivaelluksen sijaan. Jos joku harkitsee yksinvaellusta tästä saattaa löytää perusteita myös itselleen.

Seuraavassa kappaleessa kirjoittaja kirjoittaa polkujen merkityksestä. Kannattaako ja haluaako kulkea merkittyjä polkuja pitkin vai vaeltaa poluttomalla taipaleella.

Riskien pohdinnasta vaeltaja voi saada hyviä vinkkejä etukäteen huomioon otettavaksi mm. varusteista, taidoista ja tiedoista, joita matkalla tarvitaan.

Linnuista kirjoittaja kertoo osana tunturiluontoa ja siitä miten lintujen tietoinen havainnointi kiinnittää ympäristöön, tunturiin. Samoin kuin muut tunturin olennot. Tästä saattaa saada vinkkejä omiin havaintoihin vaelluksella.

Kirjoittaja kertoo mielen ja kehon tuntemuksista, kestävyydestä eri tilanteissa. Tuntemuksista helpossa maastossa, vaikeassa maastossa, hyvässä ja huonossa säässä, ajatuksista, aisteista, omista rajoista. Aloittelijan kannattaa pohtia näitä.

Vesi on tärkeä vaeltajalle, joten tässä pohditaan veden läheisyyden merkitystä. Juomavettä on hyvä olla helposti saatavilla, joten tunturipuroille kannattaa suunnistaa. Mutta tunturipurot voivat olla myös este etenemiselle jos niitä ei pääse ylittämään.

Yksin kulkeminen voi myös pelottaa. Tässä kirjoittaja pohtii mikä yksin kulkemisessa pelottaa ja miten pelkoja voi voittaa.

Vaelluskohteita mm. Lapissa on loputtomiin, joten minne mennä on peruskysymys. Haluaako vaeltaa esim. reittiä, jossa on autiotupia ja jossa tapaa usein myös muita vaeltajia vai haluaako kulkea siten, että vastaantulijoita on mahdollisimman vähän. Kannattaa tehdä alustava reittisuunnitelma ja ilmoittaa se kotijoukoille.

Kirjoittaja haluaa yksinvaelluksellaan kulkea yksin ja pohtii suhdettaan ihmisiin, vapaudenkaipuuseen, hälyyn, kiireeseen, ihmisten maailmaan. Kulkiessaan omia polkujaan haluaa itse tehdä päätökset, määrätä suunnat, tahdittaa tauot ja löytää erämaan, johon arkielämä ei läiky.

Tunturissa säät voivat vaihtua nopeasti, joten siihen on varauduttava ja sopeuduttava. Kun on valmistautunut parhaansa mukaan ja yrittänyt minimoida sään mukanaan tuomat riskit, voi keskittyä olemaan tunturissa.

Tunturissa ajatukset muuttuvat hiljalleen arkisista ajatuksista tunturiajatuksiin. Kirjoittaja kertoo, että vaeltaessaan yksin ajattelun ja toiminnan suhde tuntuu asettuvan luontevaan tasapainoon.

Kirjan viimeisessä kappaleessa kirjailija pohtii suhdettaan tuntureihin ja menee Lappiin, koska tunturit ovat siellä. “Tunturi ei tarvitse minua, mutta minä tarvitsen sitä.”

Kirja oli mielenkiintoinen ja vaellusta suunnitteleva voi saada siitä paljon hyviä vinkkejä, mutta minun mielestäni asioita oli pohdittu liian pitkästi ja toistaen. Minulle olisi sopinut lyhyempi versio ilman asioiden toistamista ja liian perusteellista näkemyksien kuvailua eri kanteilta. Mieleeni tuli, että jaksaako aloitteleva vaelluksen suunnittelija lukea kirjaa kokonaan varsinkin jos lukee useampia vaelluskirjoja. Vaellukselle yleensä lähdetään innokkaana ja halutaan päästä pian matkaan, lyhyempi versio olisi nopeammin luettu ja samat asiat olisivat kuitenkin mahtuneet mahdollisesti sivumäärältään puolet pienempään kirjaan. Tunnelmia kirjassa on kuvattu hyvin.

Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat ja pystyvät virittäytymään perusteellisesti kirjoittajan tunnelmiin. Tunnelmat ovat kirjan suurin anti hyvien vinkkien lisäksi.

Tiina Sinervo